Celego on palveleva perheyritys
Oy Celego Ab toimittaa kemikaaleja, raaka-aineita ja erilaisia ainesosia valmistavalle teollisuudelle sekä diabeteksen hoitotuotteita sairaaloille, terveyskeskuksille, lääkäriasemille ja apteekeille. Olemme asiantunteva kumppani, joka palvelee kustannustehokkaasti, paikallisesti ja nopeasti.
Olemme vuonna 1983 perustettu suomalainen perheyritys, jossa työskentelee 14 ihmistä. Toimimme päämarkkina-alueillamme Suomessa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa, ja pääkonttorimme on Kirkkonummen Masalassa. Konsernimme liikevaihto oli vuonna 2020 yli 10 miljoonaa euroa.
Asiakkainamme ovat muiden muassa kosmetiikka-, elintarvike, pesuaine-, maali-, liima- ja kynttiläteollisuuden yrityksiä. Tavarantoimittajia Celegolla on yhteensä yli sata, pääosin Euroopasta.

Asiantuntemus synnyttää kumppanuutta
Celego on raaka-aineiden maahantuoja, markkinoija ja myyjä. Mutta olemme ennen kaikkea palveluyritys. Parhaiten voimme olla avuksi, kun olemme mukana asiakkaittemme toiminnassa tuotekehityksestä lähtien. Osaamme esimerkiksi kertoa, mitkä aineet eivät sovi keskenään tai mitä hyötyä eri aineiden yhdistämisellä saavutetaan.
Useimmiten työmme alkaa siitä, että asiakkaallamme on idea uudesta tuotteesta ja saamme siitä lyhyen kuvaksen. Kun asiakkaamme suunnittelee markkinoille vaikkapa uuden kuluttajatuotteen, kysymme mitä siltä halutaan, kenelle se tehdään ja millä tavalla se tekee hyvää. Näin voimme ehdottaa siihen markkinoilta löytyviä kustannustehokkaita ainesosia, kestävän kehityksen raaka-aineita tai toiminnallista lisäarvoa tuovia erikoistuotteita. Silloin voidaan myös lopputuotteen markkinoinnissa nostaa oikeat asiat esiin.
Asiantuntemuksemme syntyy pitkästä alan kokemuksesta. Myyjämme ja tuoteryhmäpäällikkömme ovat ammattilaisia, joilla on esimerkiksi vahva kemian alan, kosmetiikka-alan tai elintarviketieteiden koulutus. Tiedämme, että teorian ja kokemuksen yhdistäminen tuo parhaan lopputuloksen.
Näin me toimimme
Teemme kaikkemme, että saat meiltä ensiluokkaista palvelua, vahvaa asiantuntijuutta ja toimivaa logistiikkaa. Paikallisena perheyrityksenä olemme aina lähellä ja toimimme nopeasti. Haluamme olla paras ja luotettava kumppani sekä asiakkaillemme että raaka-ainetoimittajillemme.
Joustavuus ja nopeus ovat tärkeä osa toimintaamme. Jos asiakkaaltamme tulee muutostoiveita tai lisäpyyntöjä, hoidamme asiat kuntoon saman tien. Se on osa mutkatonta ja luotettavaa palveluamme.
Pyrimme pysyviin kumppanuuksiin. Siitä kertoo esimerkiksi se, että osa edustamistamme päämiehistä ovat olleet toimittajiamme jo yli 30 vuotta, eli yrityksen perustamisesta lähtien.
Tapaamme myös jatkuvasti uusia asiakkaita, jotka vasta perustavat toimintaansa, ja olemmekin saaneet olla mukana seuraamassa heidän kasvuaan merkittäviksi toimijoiksi.
Digitaalisessa maailmassa sopivat tuotteet ja raaka-aineet voivat löytyä helpostikin, mutta meidän avullamme niille löytyy oikea ja luotettava toimittaja ja hyvä hinta, on sitten kyse suuresta tai pienestä valmistajasta. Me varmistamme, että raaka-aine tai materiaali päätyy asiakkaallemme oikein ja kustannustehokkaasti.
Etsimme raaka-aineissa kestäviä lähteitä ja haluamme kulkea etulinjassa ympäristöystävällisten ratkaisujen löytämiseksi. Toimimme järkevästi, lainsäädäntöä noudattaen ja asiakasta palvellen. Huolehdimme myös siitä, että Celego on hyvä työpaikka. Me pidämme huolta asiakkaista ja myös toisistamme.
Ota rohkeasti yhteyttä ja kysy lisää. Yritystemme yhteystiedot löydät täältä.
Henkilökunta
Sähköpostiosoitteemme ovat muotoa ’etunimi.sukunimi@celego.fi’. Muut yhteystiedot löydät täältä.